14.07.2017 News

Nuuka Solutions Oy Rekrytoi: Ohjelmistosuunnittelija

Ohjelmistosuunnittelija

Nuuka Solutions Oy on 2012 perustettu yritys, joka kehittää ohjelmistoja kiinteistöjen prosessien tehostamiseen. Ratkaisujemme avulla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta ja saavutetaan viihtyisät sisäilmaolosuhteet. Maailmanlaajuiset vaatimukset hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi vaatii uusia ratkaisuja kiinteistöihin, jotka kuluttavat noin 40 % koko maailman energiasta. Yhtiö kasvaa nopeasti ja asiakkaita Suomen lisäksi Pohjois- ja Länsi Euroopan alueella, USA:ssa ja Kiinassa.

Haemme nyt ohjelmistosuunnittelijaa, kehittämään Nuuka palvelumme ohjelmistoja, joiden avulla rakennuksista tehdään älykkäämpiä, energiatehokkaita ja käyttäjille viihtyisiä työympäristöjä. Työ edellyttää vahvaa matemaattista ja ohjelmoinnin osaamista, joita tarvitaan algoritmien ja suorituskykyä vaativien ohjelmistojen kehityksessä. Koulutustaustasi on esim. DI, FM tai vastaavat korkeakouluopinnot. Hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen on välttämätöntä kansainvälisissä tiimissä toimimisen kannalta. Toivomme löytävämme Sinut Etelä- Suomen alueelta. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Kotkassa. Tehtävää on mahdollista hoitaa myös etätyönä.

Tarjoamme Sinulle mahdollisuuden päästä kehittämään uusia innovatiivisia ratkaisuja vaativille asiakkaille ympäri maailmaa, markkinoiden parhaat työkalut ja osavan tiimin tuen. Tarjoamme Sinulle joustavat työajat ja kilpailukykyiset edut osaamisesi mukaan.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus, CV:si ja palkkatoivomuksesi 30.8.2017 mennessä osoitteeseen mikko.maja@nuukasolutions.fi.  Lisätietoja tehtävästä antaa CTO Mikko Maja p.+358504062973.


« Nuuka Solutions Oy Rekrytoi: Talotekniikan osaaja

Doors Opening in the Nordics and Benelux »